Mä oon teidän ainoa toivo
Voivo
Volvo
Voivo
Tove Jansson
Janssonin kiusaus
Kisaavat kyläläiset
Objektiivinen ajattelu
Ajattelevainen ottelu
Otteleva henkilö
Henkilötietolomake
Lomalainen
Lainen
Lailai
Lalalalalaikka
Paikka!
Koira
Koiralle luu
Taivaalla kuu
Taivastelija
Luistelija
Traumaattinen tapahtuma
Tapahtumaketju
Ketjutupakoitsija
Tupa
Tupalupa
Arvo
Arvo Viikate
Viikate
Bändi
Didi
Diandra
Mul ei oo aikaa enää tuhlata
mut ei tää oo tuhlaamista
vaan elämän kokoomista palasista hienoks taideteokseks
jossa kaikki on mahdollista
tää vaatii vaan sikana kärsivällisyyttä
jota mulla on
mut jota en jaksais enää tuntee
haluisin vaan että tilanne ois jo valmis
ja olo ois oma
oma itseni
ja sellanen joka olen
en halua enää potee
joskus luen tän ja ajattelen et toiki piti kokee
et pääsin kohti sitä elämää
jossa elän nyt kun luen tätä postausta uusiks
mietin et toiki piti saada elettyy
että jatkossa elämä on kevyempää
eheämpää
rikkaampaa
tunteellisempaa
intohimoisempaa
sitä että oon oma itseni
intohimoinen oman elämäni seikkailija
taiteesta ja musiikista ja luonnosta ammentava kaikkialla kulkeva
lopulta kotiimme löytävä
vapaudentahtoinen yksilö
mut samalla osa maailmaa
jota haluun viel pelastaa
ku luen tätä, oon enemmän valmis pelastamaan tätä maailmaa
jossa elän nyt silleen ettei must tunnu viel omalta itseltäni
mut mulla on mahdollisuus tuntea vielä kaikki tunteet
tunteiden koko kirjon
se on niin ja niin se on
siihen on uskottava
ja aikaa laitettava
että loppuelämä on täynnä sitä mitä haluan sen olevan
terveyttä, rakkautta, vapautta, onnea, TUNTEITA…
itkua, naurua, laulua, musiikkia, vettä, uimista, kauneutta ympärillä, kauneutta pienissä asioissa
unelmien toteutumista, rehellisyyttä
haavojen korjausprosessi rakkaudella, ajalla ja tahdonvoimalla
kiitos, tää onnistuu viel.
Worth it
you are always worth it
sä oot aina arvokas
vaik susta ei tuntuis siltä
lisäiskö se motivaatioo jos tää blogi ois ihmisten näkyvillä
oisin silti näkymätön
en mä loputtomasti näkymätön haluu olla
haluunko nytkään?
Ei aina jaksa nii syvällisii pohtii
tehään vaikka tähän sellasii ilosii kohtii
oon ilonen et pahin on ohi
oon ilonen et kohta päivä alkaa pidentyä eikä oo niin synkkää
oon ilonen et tuntemattomaan turvaan hyppään
siks tuntemattomaan, kun huomisestakaan ei voi tietää
tietty kantsii toivoo et pysyy hengissä
ja pysyy samoissa ilon kengissä
ja pysyy mukana elämän leikissä
🏄🏻
yhdyssanoja en tiiä tarkasti
mut kirjottaa osaan varmasti
se on se sanavarasto
se on se
se on se varasto täynnä sanoja
mielikuvituksella ei oo rajoja
vai onko
kai kaikel jotkut raamit on
vai onko
rakkaudel ei ainakaa oo rajoja
vai onko?
🧗🏻♀️
mistä sitä tietää
mä ainakin tiiän etten elämäs haluu vaa sopimatonta työtä sietää
haluun tuntee olevani elossa ja siitä päästäänkin…
☀️☄️⚡️🌙
auringon haen taivaalta
ai olikse kuu?
mun mielest se vois olla vaikka valonlähde
tuoppa mulle vedenlähde
nii juon siit kirkasta vettä
ja juoksen kohti sitä kuuta
hakemaan sen sulle
🚵🏻♀️
koska rakastan sua
kyl siin vois mennä polvet ruvelle
ja siin menee kyl myös pasmat sekasin
et mitä sitä tuli taas tehtyy
mut susta en sit taas toisaalta erehdy
Ei oo mitään muuta ku sä
paitsi lisäks kaikki se mitä haluisin vielä tehä
mähän perkele teen vielä ne asiat mitä haluun
ne sanoo onnellisuus on sussa
varmasti onkin
mutta on silti lupa surra
naapurin ovi menee täysillä kiinni
uudestaan ja uudestaan
taustalla soi bändi
jossa en viel soita ja se on mun mielest aika iso kämmi
oon lämmin
mut must tuntuu pettymykseltä
antakaa mulle armoo
ovi levähti taas kiinni niinku kammio
haluun olla toiveikas
ja olla sammuttelematta valoi
mun elämästä
mut mitä tehdä kun tuntuu et on enemmän vajoomassa
en jaksa ees olla sillee et tästä se ylämäki lähtee
haluun vaan olla tyytyväinen siihen mitä on nyt
mut se on vaikeempaa kuin luulin
nostan sulle aina luurin
paitsi jos surettaa koko elämä
sillon toivon et löydät mut rakennelmast
minkä mä rakensin mun ja mun elämän tielle
kun mulle ei tuu mitään mieleen
ja luulen et kaikki menee pieleen
On ollu hienoi hiuksii, on ollu vaikeit vaatteit. On ollu väärii valintoi, on ollu oikeit onnellisuuksii, on ollu. On ollu todellisii tyylei, on ollu kaikkee todellista, josta muistan niin vähän.
On ollu hienoi haaleit huoneit, on ollu rasittavii riiviöitä. On ollu kerros.
On ollu kerroksii kerrosten päälle. On ollu korkeel olevii kokemuksia. On ollu vaikka ja mitä.
Muut muistaa musta enemmän kun mä ite.
On ollut rikkimenneit kenkii, on ollu liian lyhyt housunlahje. On ollu liian lyhyt sukka. Ja takki, jonka merkki oli ehk Rukka. Sit tähän sopis, että on ollu myös ohjelma, jossa on Hukka. Otetaa se vaik.
Älä missaa sua enää, okei? Oo läsnä, oo oikees elämäs, tunne olevas elossa. Okei? Oisko tää sellane suunnitelma elämälle?
Joo.
Me nähään vaan se jäävuoren huippu
Ja sit me uidaan niiden jäävuorten väleistä
kohti seuraavaa illuusiokokemusta
Miltä toisen elämä näyttää, miltä toisen elämä tuntuu, mitä hän on saavuttanut?
Se, minkä näemme toisen saavutuksesta, on hänen paljon työstetty jäävuoren huippu.
Avaat Spotifyn, Youtuben, Instagramin tai TikTokin ja näet nopeasti kaiken sen, mitä ihmiset ovat saavuttaneet. Et nää sitä, että joku on esim. menettänyt jonkun ja kertoo siitä biisissä, josta tuleekin hitti.
Nykyään se, mitä somessa näemme, vie meitä oikeasti, uskallan väittää, enemmän pois siitä aidosta yhteydentarpeesta toisiin ihmisiin. Huomaan sen päivittäin avatessani somen kuva- ja videovirran. Ironista on se, että oikeastihan emme tiedä ollenkaan, jos emme tunne toista, mitä toinen ihminen on elämässään tehnyt, että on päässyt sinne oman jäävuorensa huipulle.
Kun ihminen näkee mikä toisilla on ns. paremmin, se voi aiheuttaa pettymyksen tunteita: miksi itse en pysty samaan. Jos taas ei nää miten toisilla menee eli poistaa sovelluksen ja on silleen fuck it, niin sitten taas kokee Fear of missing out- ilmiötä ja lataa sovelluksen uudelleen. Olisi mielenkiintoista tutkia aihetta enemmän, mutta omien kokemusten perusteella, tässä voisi olla kyse siitä, että haluaa olla osa laumaa.
Se, millainen sosiaalisesta mediasta on muodostunut, ei ole hyvä sille, keitä alunperin olemme: metsässä kulkijoita ja ryhmässä eläviä laumaeläimiä. Niin, sellaistakin on joskus ollut! Suurimman osan ajasta, kun ihminen on ollut edes olemassa. Katoammeko lopulta kokonaan verkkoon?
Kirjoitan tästä aiheesta siksi, että tää on mietityttänyt mua monta kertaa ja halu vaikuttaa tähän ja muihinkin samankaltaisiin asioihin on suuri. Tää asia koskettaa mua ilmiönä. Jotain mä aion tästä joskus jossakin puhua. Saada kenties ihmisiä ymmärtämään ja oivaltamaan asioita.
Saada edes joitain ihmisiä takaisin yhteyteen toistensa kanssa.
Mutta eihän tää kaikki tule mieleen, koska jäävuorenhuippuja on näkyvillä joka puolella. Tai niin sitä luulee.
Koko maailma on kokoajan etäämmällä
Näen vain aallonharjoja
En harjannu tukkaa tänään
(Oikeesti harjasin)
Mun kodin pöytä on täynnä sälää
En ajatellu mitää, siis sitäkää
Yrittäny olla olematta ja ollu olemassa
Ollu olematta olemassa
En kuulu massaan
Siks mut on joskus tiputettu
Roope Ankan kassaan
En tiiä toimiks toi
Mut ainaki kissa voimistelee
Mä heitän lasit seinään
Että en varmasti näkisi eteeni
Eteiseeni
Jossa odottaa ne rikkinäiset kengät
Joilla lähden sinne maailmaan
Jota ei oo olemassa enää
Rauha. Missä oletkaan, tervetuloa tänne. Löydät useinkin luokseni, onneksi, mutta pieniksi hetkiksi kerrallaan. Joskus sinä olet enemmän näkyvissä, joskus taas olet jossain piilossa, kenties avaruuden tuolla puolen. Ei sitä tiedä. Tuntuu joskus, aika useinkin, että on matkalla kiertoradalla kohti maaliviivaa. Rata vaan on niin pitkä, että en koe saavuttavani sitä. Onneksi se on tunne eikä totuus. Tiedänhän, että kokoajan päivä päivältä olen pidemmällä. Eikä kukaan, edes ajatukseni, voi ottaa sitä multa pois.
Olen tähtipölyä, joskus myös tähti. Tähdet valaisevat pimeässä. Kai mun sit vaan tarvitsisi luottaa ja antaa ajan tehdä tehtävänsä, vaikka se tuntuu joskus niin vaikealta ja pitkältä ajalta odottaa. Olenhan odottanut jo pienen elämän. Jos sen noin surullisesti haluaa ilmaista. Lopulta pääsen toiselle kiertoradalle, jossa alkaa uusi vaihe elämässä. Sellainen, jossa olen oma syvin itseni. Sitä odotan kovasti ja tulen arvostamaan omaa elämääni, jokaista hyvää hetkeä, naurua ja syviä kyyneleitä suuresti. Arvostan vain sitä, että mustaa tuntuu hyvältä. Sitä, että saan hengittää raikasta ilmaa, laittaa pyykkejä ulos kuivumaan, opiskella tai olla töissä, toteuttaa itseäni. Kaikista eniten toivon olevani hyvinvoiva, joka tasolla.
Pelko, tuo odottamaton, mutta niin tärkeä asia. Tai ehkä odotettu. Näytä sun skaala. Se on hurjaa päästää toinen näkemään itsessä myös lowpointteja. Pelko siitä, olenko turhan tunteva. Vaikka se, että kertoo oman sisimpänsä on suurta rohkeutta. Haluun sun värit. Haluun tietää sun värisävyjä, haaleita ja vaaleita, syviä ja herkkiä. Näytä mitä rakkaus tarkoittaa. Ja mä otan sut just sellasena kun sä oot.