Onnesta humaltuisin

Korvis soi Cheekki 

oon aika fleekki

en tiiä mitä puhun

mut tiiän mitä ajattelen

paremmin ku kukaan

🔓

aina ollu tääl

ajatusten kesken mä jotai vaa, kävelen pitkin maisemii

kävelen pitkin maisemii ja laitan haisemaan

kuiskaan et pystyn tekee mitä vaa

sillee et kukaan ei kuule

ja kaikki suurenee

🔒

vanha

ei kuulu minuun

se vaa tapahtuu tosi usein aalloissa

kylpyammeen pistävissä vaahdoissa

🔐

ajatuksenvirta on se virta missä haluisin uida

siel mä ajattelisin niin vähän et vapautuisin

et sen jälkeen mä onnesta humaltuisin

ja viel lisää kaikesta avautuisin

Elämä on jännää

Elämä on jännää

Toisessa hetkessä olet jo uudenlaisessa tilanteessa. Sinne siirtyminen on kuin astuisi lauttaan, joka on menossa saareen, josta ei tiedä vielä mitään, mutta matkalla voi tulla erilaisia tyrskyjä tai pieniä myrskyjä. 

Mikä estääkään puhumasta tai tarttumasta toimeen, mulla on traumoja sanoista kude ja loimi. 

Kukaan ei haluaisi olla yksin, mutta ambivertille puolikas lasi yksinoloa on tärkeä. Jos puolikas lasi taas on vain yksinoloa täynnä, niin kaipaan puolikkaan lasin verran, vaikka kahvilla, yhteyttä toisiin. 

En oikein itsekään tiedä miten päin olla, sen tiedän että yksinolon vastapainoksi tarvitsen seuraa, mutta hankaluutena on, että ei mitä tahansa seuraa, vaan sellaista joka ei kuluta. Mutta kuormittaa voi hiukan. Rauha on hyväksi, mutta jos sitä on liikaa, se on huonoksi. 

Haaveilen siitä, että voisin tehdä kutsumustyötä, mutta taas toisaalta, mikä on kutsumus, joka ei kuluta. Mun tilanteessa se on hyvin tärkeää. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, sitä haluan kuunnella. Laitoin ylös eilen erilaisia vaihtoehtoja sille, mitä tehdä elämässä. Mietiskelin näin:

Yrittäjä: ehkä, kevytyrittäjä: vois, freelancer: vois, opiskelu täyspäiväsesti: ?, opiskelu kevyemmin: ?, osa-aikatyö: vois, vapaaehtoistyö: ei, kokoaikatyö: vois, joskus tulevaisuudessa, kurssiopinnot: vois. Nää vastaukset tuli samantien, kun mietin noita. Ainahan niitä tulee mietittyä. Mutta nyt pääsin kiinni siihen mitä voisin elämässä haluta.

Tietty haluaisin tilaa taiteelle. Taiteelle, luonnolle, metsäkävelyille, retkille. Haluaisin järven, järven uimiselle ja palautumiselle. Haluaisin elää siten, että olisin onnellinen ilman sosiaalista mediaa. Mutta haluan silti olla somessa. Sopivasti. Sopivasti somessa. Haluaisin kirjoittaa, olla sosiaalinen, mutta eniten haluaisin olla kumppanuudessa ja siihen ympärille rakennetussa elämässä.

Haluaisin olla onnellinen. Kuka ei? Mutta mulle onnellisuus tarkoittaa vapautta, yhteyttä muihin, yhteyttä itseeni, yhteyttä luontoon, rakkautta, vesielementtiä läsnä elämässä. Rakkaus on suuri voima, suuri eteenpäinvievä voima, joka tukee joka tasolla kaikkea sitä, mitä haluaakaan tehdä tai saavuttaa.

Kyllä mä haluan saavuttaa asioita ja menestyä, mutta miten menestyä siten, että menestyy omassa itsessä niin paljon, että se näkyy muillekin? Siten, että muuttaisi maailmaa? Se on mulle vielä kysymysmerkki. Mutta mitä elämä olisi ilman sitä, että on kysyttävää. <3

Muut muistaa enemmän kun mä ite

On ollu hienoi hiuksii, on ollu vaikeit vaatteit. On ollu väärii valintoi, on ollu oikeit onnellisuuksii, on ollu. On ollu todellisii tyylei, on ollu kaikkee todellista, josta muistan niin vähän.

On ollu hienoi haaleit huoneit, on ollu rasittavii riiviöitä. On ollu kerros.

On ollu kerroksii kerrosten päälle. On ollu korkeel olevii kokemuksia. On ollu vaikka ja mitä.

Muut muistaa musta enemmän kun mä ite.

On ollut rikkimenneit kenkii, on ollu liian lyhyt housunlahje. On ollu liian lyhyt sukka. Ja takki, jonka merkki oli ehk Rukka. Sit tähän sopis, että on ollu myös ohjelma, jossa on Hukka. Otetaa se vaik.

Älä missaa sua enää, okei? Oo läsnä, oo oikees elämäs, tunne olevas elossa. Okei? Oisko tää sellane suunnitelma elämälle?

Joo.

Todellisuudessa olen olemassa

Todellisuudessa olet olemassa. Katsot puita, kauniita lehtiä, kukkia ja muita. Kävelet pitkin hiekkarantaa, tuuli osuu kasvoihisi. Olet olemassa.

Yhteydessä tapahtui virhe.

Kunpa olisin olemassa niin, että tunnen olevani tässä todellisuudessa. Tässä maailmassa. Kuulen kuinka tuuli osuu lehtiin, joku lukee lehteä vieressä. Kuulen ja nään kaiken, mutta ihan kuin maailman ja minun välissä olisi kerros, joka ei läpäise minua ihoon asti.

Kerros maailman ja minun välissä. Ehkä olenkin leijumassa avaruuspölyssä, jokaisen ajatuksen välissä on hiljaista.

Ei, ei todellakaan. Kuulosti kuitenkin coolilta.

Olen hiljaa, mutta ajatukseni ovat äänekkäitä, kovia, intensiivisiä, eivätkä jätä minua rauhaan. Olisiko meditaatio mitään? Olisi ehkä. Haluaisin muuttaa elämääni ja saada mukaan rutiinit, mitkä auttaisivat mua sellaisen elämän toteuttamisessa, minkä oikeasti haluan. Ja minkä olen halunnut jo liiankin pitkään.

En ole virhe yhteydessä. Yhteydessä on virhe, jossa olen leijunut mukana. Miksi tämä tekee minut surulliseksi. En haluaisi leijua, vaan haluaisin olla konkreettisesti mukana maailmassa.

Ja aionkin. Liian tavallinen lopetus.

Jatketaas vielä.

Tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, koska ilmakehän tiheys alenee maapallon painovoimakentän heikentyessä Maasta loitonnuttaessa eikä ole olemassa selkeää rajaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan 100 kilometrin korkeudella sijaitsevasta Kármánin rajasta.

That sounds like how I feel.

En ajatellu mitää, siis sitäkää

Koko maailma on kokoajan etäämmällä

Näen vain aallonharjoja

En harjannu tukkaa tänään

(Oikeesti harjasin)

Mun kodin pöytä on täynnä sälää

En ajatellu mitää, siis sitäkää

Yrittäny olla olematta ja ollu olemassa

Ollu olematta olemassa 

En kuulu massaan

Siks mut on joskus tiputettu

Roope Ankan kassaan

En tiiä toimiks toi

Mut ainaki kissa voimistelee

Mä heitän lasit seinään

Että en varmasti näkisi eteeni

Eteiseeni

Jossa odottaa ne rikkinäiset kengät

Joilla lähden sinne maailmaan

Jota ei oo olemassa enää

Joskus naurattaa ja se tuntuu sittenkin surulta

Joskus naurattaa niin paljon, että nauramisen lopuksi suru hiipii luokseni. Tuntuu kuin onni olisi kaukana vuorenhuipulla, eikä ollenkaan käsinkosketeltavissa. Tuntuu surulliselta, masentavalta, tyhjältä. Kun nauru ulospäin on iloa, mutta sisin mustui taas. Haluan kirjoittaa erilaisista tunteista, että pysyn itse mukana siinä, miten mun kuntoutuminen edistyy. Jos siitä on jollekkin muulle hyötyä, se on suuri ilo mulle.

Elämä on kaunis

Elämä on kaunis. Täynnä taikaa ja aaltoja. Liikettä ja aallonpohjia.

I’m like water. I’m like rain without sun. Well no, sometimes, because usually I’m shining.

I would write, that I’m the opposite of sun or rain, or the opposite of happy and sad, but I’m not going to do it, because that would be a cliche. And I don’t want to be a cliche. Especially in here. Okey maybe sometimes I’m going to. That would be a cliche.