Rauha. Missä oletkaan, tervetuloa tänne. Löydät useinkin luokseni, onneksi, mutta pieniksi hetkiksi kerrallaan. Joskus sinä olet enemmän näkyvissä, joskus taas olet jossain piilossa, kenties avaruuden tuolla puolen. Ei sitä tiedä. Tuntuu joskus, aika useinkin, että on matkalla kiertoradalla kohti maaliviivaa. Rata vaan on niin pitkä, että en koe saavuttavani sitä. Onneksi se on tunne eikä totuus. Tiedänhän, että kokoajan päivä päivältä olen pidemmällä. Eikä kukaan, edes ajatukseni, voi ottaa sitä multa pois.
Olen tähtipölyä, joskus myös tähti. Tähdet valaisevat pimeässä. Kai mun sit vaan tarvitsisi luottaa ja antaa ajan tehdä tehtävänsä, vaikka se tuntuu joskus niin vaikealta ja pitkältä ajalta odottaa. Olenhan odottanut jo pienen elämän. Jos sen noin surullisesti haluaa ilmaista. Lopulta pääsen toiselle kiertoradalle, jossa alkaa uusi vaihe elämässä. Sellainen, jossa olen oma syvin itseni. Sitä odotan kovasti ja tulen arvostamaan omaa elämääni, jokaista hyvää hetkeä, naurua ja syviä kyyneleitä suuresti. Arvostan vain sitä, että mustaa tuntuu hyvältä. Sitä, että saan hengittää raikasta ilmaa, laittaa pyykkejä ulos kuivumaan, opiskella tai olla töissä, toteuttaa itseäni. Kaikista eniten toivon olevani hyvinvoiva, joka tasolla.