Mä istun vaan tässä tuolissa
Mä istun vaan tässä tuolissa
Mun olemus ei oo enää muodissa
.
Mä katon vihreetä näkymää
Mä oon näkyvä
Mä oon läpinäkyvä
Miksi tää tapahtuu mulle? (Koska annat sen tapahtua)
.
Elämäs ei oo sääntöjä
Paitsi ne mitkä pääsi sulle tuottaa
Sun pitäs vaa luottaa
Ja itsesi kasaan juottaa
.
Lähimmät rakastaa sua
Tuli mitä tuli
Meni miten meni
.
Mä istun vaan tässä tuolissa
Mä istun vaan tässä tuolissa
Mun olemus ei oo enää muodissa
Mä pysyn nuotissa
Mä katon ulos, mis on päivän tulos?
Pallo pomppii, mieli pomppii mun ajatusten seurauksena
Upeet vihreet kukinnot muuttui hetkessä harmaaksi
Valo on oleellisin asia maailmassa
Ilman valoo ei ois ees omakotitaloo
Mä haluun olla onnellisessa talossa sun kanssa
Mä haluun onnellisen elämän ja vuodenajat sun kanssa salamana
Haluun kirjottaa joka päivä, create even if it sucks
Mul on paljon sanottavaa, miten saisin sen ulos?
Haluunko olla näkyvis? Haluun. Miten pääsisin olee näkyvis?
Musta tuli basisti
Mä löysin basistin, tai se mut
Bussi kiitää eteenpäin, vain katto näkyy aidan takaa
∞
Olen elävä olento, täynnä murheita
Joita en osaa käsitellä oikein
Olen vain surullinen ja alakuloinen, liian kuormittunut ja välttelen surun kohtaamista
Kuuntelen jatkuvasti musiikkia, ettei tarvitsisi kohdata kaikkea mitä käyn läpi
Etten vain putoaisi
Vaikka todellisuudessa olen jo pudonnut
Ja mikään muu ei tee minua eheäksi, paitsi se, että päästäisin irti.
Ja se tarkoittaisi sitä, että putoaisin, antaisin itselleni luvan romahtaa
Koska vain siten, eheydyn.
Mutta mikä estää? Haluan pysyä kontrollissa itseni kanssa, sillä romahtaminen pelottaa, ja haluaisin pysyä vahvana, vaikka minun ei tarvitsisi yrittää ja suorittaa niin paljon.
Missä innostus, missä ilo? Surun takana piilossa. Suru ei ole kunniavieras, eiku miten se meni.
Juuri päinvastoin. No mut sattupa sopivasti dementia iski.
Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, ja minusta on tullut vahva, sitkeä ja ihminen, kuka pystyy seisomaan omilla jaloillaan.
Missä huumori, missä hetkessä eläminen?
Murehdin vain, olen vain alakuloinen. Masentunut? Ehkä?
Mut ei masennus_jaksoa_ mutta masentunut muuten?
Olisihan tässä kaikki ainekset siihen. Mörkö ja sen toiminta mun päässä ei oo mikään helpoin juttu. Ihan älyttömän vaikea juttu.
Mitä mä oikeasti haluaisin?
Haluaisin ainakin terveyden kuntoon, sillä vain siten, eheytyisin.
Tarvitsisin rytmin, aikataulun, rutiinit. Ei löllöilyä, somea ja puhelinta. Minne kadotin itseni?
Kaiken tuskan alle. Kaiken alle…
∞
Puhumattomuus. Asioiden kertomattomuus. Matto. Muus. Muusa. Haluisin, että oisit mun muusa.
Tarviisin ainakin rohkeutta, missä on mun kadonnut rohkeus?
Minne hävitin senkin, että mä herään aamulla aikasin samaan aikaan? Jään vaan löllöilemään sänkyyn. Makaamaan ja torkuttamaan. Se on tosi huono juttu.
”Laulaisin kakkosääntä kanssasi. Mutta missä sinä olet, kun sinua eniten tarvitsen?” 2019.
Wau. 12.4.2025. Lauloin tänään kakkosääntä sinun kanssasi. Lauloit ihan älyttömän hyvin. Ja pysyit sävelessä vaikka lauleskelin omia säveliä. Oli niin ihanaa! <3 Unelmien täyttymys.
Sit kerroin miltä musta tuntuu, kuuntelit, olit läsnä. <3
<3: Se ajattelevainen perhonen, kuka kaiken kunnioituksen ansaitsee, kuka tajuaa oman arvonsa eikä anna kenenkään kohdella kuin sylkykuppia
Ja kun se toistuvasti viedään pois
Miltä se tuntuu?
”Valitsemaasi numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”
Kun tilanteet menee niin pitkälle, että mikään ei enää riitä.
Jalkaan sattuu, koska ei oo ollu voimia kahteen vuoteen jumpata sitä, että ei ois tapahtunu tätä kipuoiretta, minkä silloin jo aavistin, että entä jos näin käy.
Itsesyytökset vs lempeys.
Mulla on suru. Mulla on suru enemmän ku yks leivänmuru.
Mul on onneks rakkautta monta kiloo, paljon iloo ja rakkaudelliset ratkaisut elämiseen.
Mulla on muru elämässäni.
Mulla on kipu. Mulla on nippuside, mua on ”otteessa pidetty”, ei enää, mulla on ”oma totuus” joka saa olla, se on just niin.
Mä voin inspiroida muita.
One day, or day one. You decide. Or not. Sometimes life decides for you. And it sucks. It really sucks.
Sometimes.
Some timessss
Time some.
Mitä helvettiä?
Ei mulle sanota miten mä elän.
Tai jos sanotaan, niin miten mä otan sen vastaan?
”Niil on todennäkösesti kiire, tai ne juoksee maailmanloppua pakoon”
Mistä lopulta tietää, kuka tekee mitäkin mistäkin syystä?
Tätä mä vaan mietin.
On mielenkiintoista ja kuormittavaa tarkkailla ympäristöä ja ihmisiä niin paljon. Samalla se silti on parasta, mitä mulla on! Mielikuvitusrikkaus. Rakkausrikkaus. Rikasta ja rakasta meininkiä.
-Se kiva ajatteleva perhonen
Linnut laulaa, mä leikin naulaa
Naula on jalassa
Ylivireystila on laskemassa
En oo massaa…
En oo koskaan ollu, eikä mun oikeesti tarvitsisi todistella kellekään mitään
Laitan kaiken itää ja lähen vetää, mut en ikinä sun luota
Pidä mun puolta, jos en oo paikalla
Soitan sillon haicalla
En oo haikala, vaikka tekis kyl mieli purra
kaikkee, mikä ei sovi mulle
ja mun auralle……..
On sellanen avaruus, johon en haluu hukkuu
Haluisin hukkuu sun silmiin, rakkauden avaruuteemme
Move your body! It deserves movement.
I just sit here. I want to do so much more, or less. Maybe I need to do so much less…
Think less, do less…
I always say to my brain, that I want to do so much. Maybe I need to do so much less. Maybe I need to slow down. YES!
I need to do less. I need to just float!
Kellua rakkaudessa.
Kellua vedessä. Pian sekin on mahdollista ulkona! JOOOOOO
Oikealla oleva naakka näyttää itsevarmalta. Nokka kohti uutta ja hyvä ryhti. Haluan olla tuo naakka. Haluan löytää tasapainon. Miten olla muista sopivan kaukana, itsevarmasti omilla jaloilla ryhdikkäästi ollen. Sitä tuo kuva mulle kertoo. Lintujen synergia kiinnostaa. Jokaisella on parvessa oma paikka ja merkitys. Jokainen on arvokas ja tärkeä, vaikka olisi hetken kauempana, on silti osa parvea, yhteisöä. Tietää, että tähän mä kuulun, vaikka olisinkin hetken ottamassa happea ja tilaa vaikka muutaman metrin päässä.
💓: se kiva
Iloni katosi, kahvia juon & latelen menemään
Päässä pyörii huolii, nosta mulle tuolii,
pidä mun puolii.
Testaa liitännät, pidä paikkaa ja mä soitan samalla haiccaa
Rumpalit tekee nii
.
Tiedät sormuksen koon
Mä en vielä mitannu
.
Enkä vaatteitani tikannu
Enkä tikkataulua ostanu, koska en voi ostaa nyt muuta, kun ruokaa, juomaa ja wc- paperia.
.
Mä tykkäsin pienenä raparperista ja tää jatkuiskin, mut se on sitä entistä elämää
Mä näin kapulakielen, haha, sehän sopiki postaukseen hyvin!
Ihmettelenkö enää?
Kyllä.
En koskaan suostu siihen, etten ihmettelisi tätä upeaa maailmaa
22.3.25
”Mä rakastan sua niin paljon,
että silmiini sattuu”
Toi kuulosti mielenkiintoiselta…
Vähänku sä, mä ja me ollaan! Ollaan mielenkiintoisia ;>