Unelmat, nuo toteen käyvät toteemipaalujen hahmojen värähtelevät sielut
Pelko, tuo liiankin pysyvältä tuntuva vieras mielessä ja kehossani
Se ei ole pysyvä, se tuntuu siltä, että se pysyisi ainiaan, mutta niin se asia ei ole
En haluaisi antaa pelon voittaa, sillä se estää minua elämästä elämää
Ymmärrän, miksi minua pelottaa, mutta en ymmärrä, miksi sen pitää olla niin iso asia päässä
Miksi valitsisin helpoimman tien, olenhan minä?
Rohkea ja vapaa sielu. Jonka kuuluisi mennä ja tehdä, eikä pelätä jokaikinen sekunti elämistä ja sen varjopuolia.
Katson ikkunasta, rakastan katsoa ikkunasta, mutta haluaisin myös olla sen ikkunan toisella puolella katsomassa auringonlaskua tai auringonnousua kanssasi tai kanssanne. Tai yksin! Sillä yksin ollessa on eniten kuitenkin yhteydessä itseensä, tai voisi olla. Sitä voisi harjoitella. Ei ole häpeällistä olla yksin, vaikka se ei olekaan asia, mitä yleensä kirkoissa kuulutetaan.
.
Olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä. Minulla on enemmän kuin yksi ystävä. Saan heihin yhteyden ja heidän kanssaan on mukava olla. Heidän kanssaan voin olla oma itseni, oma hassu itseni. Kaikkien haavojeni ja arpieni kanssa, sillä se ei tarkoita, ettenkö olisi aivan mahtava, ehkä olen osittain juuri siksi niin mahtava. Osaan arvostaa pieniä asioita ja näen ihmeitä kaikkialla. Otan kaikki huomioon ja olen rohkea. Haluaisin sen energian näkyväksi itsessäni. Mistä aloittaisin?
.
Kiitollisuus: Entä jos tekisin tänne blogiin kiitollisuus- kategorian, jonne kirjoittaisin 1-7 kertaa viikossa asioita, mistä olen kiitollinen. Se toisi varmasti perspektiiviä elämään ja siihen, mikä kaikki oikeasti on hyvin.
Joo!
-Ajatteleva perhonen