Juon kahvia liikaa
Koska se on usein ainoa, mikä mut pelastaa
Elä hetkessä, mutta mitä jos se hetki on jotain, missä ei pysty hengittämään
En tiedä olenko masentunut vai ”vaan” surullinen
Tuntuu, että suruni pysyy yllä, kun nään sinua
Kun kohtaan sen, etten saa sinuun yhteyttä
Olen sinulle rakas, mutta samalla tunnen, etten saa sinuun yhteyttä
Onko se ikinä edes mahdollista?
Eiköhän, en ole käsitellyt niitä asioita yksin vielä tarpeeksi enkä yhdessä
Tuntuu, että yhteytemme on pelkkää pintaa, pinnallista teeskentelyä osaltani
Ärhentelen usein, tai sitten piilotan aidot reaktioni
Ahdistaa, kun mulla ei oo sua, vaikka mulla onkin sut
Kaikki on niin suurta elämäni hämähäkinseittiä,
josta en saa otetta.