Tääl mä oon
Lähen viel lentoon
En kato kelloo
Tää voi olla rentoo
Ei stressiä, ei paineita
Elämäs on erilaisii vaiheita
Ja se on (o)ok(oo)
Ei kukaan voi asioita taikoo
Tai nopeuttaa
Unelmia voi pikkuhiljaa toteuttaa
Ja löytää aina uutta juttuseuraa
Siinä oon hyvä
Elämä on mulle pyhä
Jokanen on syntyny tänne syystä
Mut niin moni sivuuttaa elämänsä tarkotuksen
Tekee sitä, mitä muka pitäs
Eikä sitä, mitä sisin kokoajan kuiskaa.
Blank space, haluun avaruuteen
Haluun luottaa elämään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin ja uusiin ihmisiin
Paras ei ole vielä tapahtunut
Enhän ole löytänyt oikeaa elämäni rakkautta
Ketä rakastaa, kenen kanssa hassutella ja soitella yhdessä, sillä muusikko toivoisin hänen olevan
Tuntuu hassulta, että jossakin täällä maapallolla tallustelee se elämäni rakkaus, etsien jotakuta, kuka olen minä
Onneksi se ihminen on jo olemassa, jossakin…
Jossakin on myös mun tulevia ystäviä odottamassa elämäänsä kivaa ja huumorintajuista taiteilijasielua
Tällä hetkellä itkettää, kun tää ei ole just nyt vielä mun elämää. Mut kaikki kyllä järjestyy parhain päin! :°)
Maailma on liian karu
Mä lähen menee niinku ilmapallo narus
Mul on fokus, oispa
Mä lähinnä vaan kellun niinku lotus
Kellun, kellun ja kellun
Hocus pocus, mä elämäni sekunnissa muutan
Oispa niin, mä mielessäni huudan
Lennän luudal
Kohti parempii aikoi
Ilman pelkoo ja huolii
Tää vaatis jo taikoi
Pitäs kirjottaa enemmän, koska tää on kivaa
Rakennan viel joskus omaa pihaa
Jotain söpöö ja pientä
Tai isoo parveketta, jossa on kukkii ja minipuutarha
Koska en haluu ajaa autoo, ainaki täl hetkel tuntuu tosi kaukaselta,
että voisin niin tehä
Se on ainaki tän hetken ajattelun erä
En lähe kehään
(Eli et ois omakotitalo tai rivari, ajatuksena kiva, mut ei todellisuudessa, jos tarviis siis auton sinne sijaintiin, missä se talo olis)
<3: Ajatusperhonen
En ole tavannut todellakaan vielä kaikkia ihmisiä, ketkä tulee olemaan mun elämässä mukana. Heitä kaikkia siis, ketkä tulee rakastamaan mua ja välittämään musta paljon.
Ennen sitä pitää vaan olla kärsivällinen, että ne ihmiset kyllä löytää tiensä mun elämään ja mä niiden.
On ihan okei, että ei oo tyytyväinen omaan elämäänsä. Mutta siitä voi osata silti iloita ja nauttia, ennenkö saa enemmän elämäänsä. Koska joillain ei oo ees tätä mitä mulla on. Vaikka ei kannattaiskaan vertailla.
Harmittaa, että elämä on mennyt näin. Että ei ole päässyt töihin tai kouluun.
Mut siitä on kasvanut kärpäsestä härkänen. Sen ei tarvitsisi olla niin iso asia, mutta jostain syystä se on. Sillä tiedän, että musta olisi enempään. Mut kaikki vaan kestää ja kestää.
Edes perusasiat ei aina onnistu, esim. siivoominen ei oo helppoa tai se, että jaksais pestä pyykkituvassa aina pyykkiä. Ne vaatii ponnisteluja.
Haluaisin vaan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Enkä masentunut ja surullinen siitä, mitä mulla ei oo.
Mutta ymmärrän, että oon masentunut ja surullinen, mutta sen ajatteluhan vasta masentaa.
Miten olla tyytyväinen siihen mitä jo on? Siinäpä vasta kysymys.
Oon miettinyt sitä, kuinka tärkeä jokainen ihminen on. Jokaisella on omat unelmat, visiot ja ehkäpä tavoitteet elämässä. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, paitsi jos on erakko. (Heh)
On mielenkiintoista, miten jokaisella on nuo asiat ja kuinka pieni piiri ihmisillä lopulta on ympärillään verrattuna siihen, kuinka iso maailma on ja kuinka hitosti ihmisiä tällä planeetalla tallustaa.
Haluaisin ymmärtää jokaista, mutta aika ja energiani ei riitä kaikkeen.
Eikä tarvitsekaan. Se on silti super mielenkiintoista, että jokainen (paitsi erakot) koittaa tulla näkyväksi muille. Miettii mitä muut ihmiset ajattelee, sillä olemmehan laumaeläin. Suurin osa meistä haluaa yhteyteen toisten kanssa ja jos ei saa sitä tarpeeksi, tulemme alakuloiseksi, ja ainakin itselle tulee välillä toivoton ja yksinäinen olo, jos on liikaa vain yksiön seinien sisäpuolella. Joku sanoikin joskus, että ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Se on totta.
Silti samalla, olen kiitollinen siitä, että viihdyn yksin, olen opetellut sitä ja se on tuonut tulosta. Pidän yksinolosta, omien kiinnostuksenkohteiden, esim. musiikin kuuntelun kanssa. Olen itseni paras ystävä, tai ainakin minun pitäisi olla. Yksinollessa on rauha. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, paitsi silloin jos laulaa yksin. Silloin pitää arvostella itseään kovasti, että tuo nuotti ei muutes osunut oikeaan säveleen. Hah.
-Ajatteleva perhonen
Unelmat, nuo toteen käyvät toteemipaalujen hahmojen värähtelevät sielut
Pelko, tuo liiankin pysyvältä tuntuva vieras mielessä ja kehossani
Se ei ole pysyvä, se tuntuu siltä, että se pysyisi ainiaan, mutta niin se asia ei ole
En haluaisi antaa pelon voittaa, sillä se estää minua elämästä elämää
Ymmärrän, miksi minua pelottaa, mutta en ymmärrä, miksi sen pitää olla niin iso asia päässä
Miksi valitsisin helpoimman tien, olenhan minä?
Rohkea ja vapaa sielu. Jonka kuuluisi mennä ja tehdä, eikä pelätä jokaikinen sekunti elämistä ja sen varjopuolia.
Katson ikkunasta, rakastan katsoa ikkunasta, mutta haluaisin myös olla sen ikkunan toisella puolella katsomassa auringonlaskua tai auringonnousua kanssasi tai kanssanne. Tai yksin! Sillä yksin ollessa on eniten kuitenkin yhteydessä itseensä, tai voisi olla. Sitä voisi harjoitella. Ei ole häpeällistä olla yksin, vaikka se ei olekaan asia, mitä yleensä kirkoissa kuulutetaan.
.
Olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä. Minulla on enemmän kuin yksi ystävä. Saan heihin yhteyden ja heidän kanssaan on mukava olla. Heidän kanssaan voin olla oma itseni, oma hassu itseni. Kaikkien haavojeni ja arpieni kanssa, sillä se ei tarkoita, ettenkö olisi aivan mahtava, ehkä olen osittain juuri siksi niin mahtava. Osaan arvostaa pieniä asioita ja näen ihmeitä kaikkialla. Otan kaikki huomioon ja olen rohkea. Haluaisin sen energian näkyväksi itsessäni. Mistä aloittaisin?
.
Kiitollisuus: Entä jos tekisin tänne blogiin kiitollisuus- kategorian, jonne kirjoittaisin 1-7 kertaa viikossa asioita, mistä olen kiitollinen. Se toisi varmasti perspektiiviä elämään ja siihen, mikä kaikki oikeasti on hyvin.
Joo!
-Ajatteleva perhonen
Musta tuli basisti
Mä löysin basistin, tai se mut
Bussi kiitää eteenpäin, vain katto näkyy aidan takaa
∞
Olen elävä olento, täynnä murheita
Joita en osaa käsitellä oikein
Olen vain surullinen ja alakuloinen, liian kuormittunut ja välttelen surun kohtaamista
Kuuntelen jatkuvasti musiikkia, ettei tarvitsisi kohdata kaikkea mitä käyn läpi
Etten vain putoaisi
Vaikka todellisuudessa olen jo pudonnut
Ja mikään muu ei tee minua eheäksi, paitsi se, että päästäisin irti.
Ja se tarkoittaisi sitä, että putoaisin, antaisin itselleni luvan romahtaa
Koska vain siten, eheydyn.
Mutta mikä estää? Haluan pysyä kontrollissa itseni kanssa, sillä romahtaminen pelottaa, ja haluaisin pysyä vahvana, vaikka minun ei tarvitsisi yrittää ja suorittaa niin paljon.
Missä innostus, missä ilo? Surun takana piilossa. Suru ei ole kunniavieras, eiku miten se meni.
Juuri päinvastoin. No mut sattupa sopivasti dementia iski.
Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, ja minusta on tullut vahva, sitkeä ja ihminen, kuka pystyy seisomaan omilla jaloillaan.
Missä huumori, missä hetkessä eläminen?
Murehdin vain, olen vain alakuloinen. Masentunut? Ehkä?
Mut ei masennus_jaksoa_ mutta masentunut muuten?
Olisihan tässä kaikki ainekset siihen. Mörkö ja sen toiminta mun päässä ei oo mikään helpoin juttu. Ihan älyttömän vaikea juttu.
Mitä mä oikeasti haluaisin?
Haluaisin ainakin terveyden kuntoon, sillä vain siten, eheytyisin.
Tarvitsisin rytmin, aikataulun, rutiinit. Ei löllöilyä, somea ja puhelinta. Minne kadotin itseni?
Kaiken tuskan alle. Kaiken alle…
∞
Puhumattomuus. Asioiden kertomattomuus. Matto. Muus. Muusa. Haluisin, että oisit mun muusa.
Tarviisin ainakin rohkeutta, missä on mun kadonnut rohkeus?
Minne hävitin senkin, että mä herään aamulla aikasin samaan aikaan? Jään vaan löllöilemään sänkyyn. Makaamaan ja torkuttamaan. Se on tosi huono juttu.
Ja kun se toistuvasti viedään pois
Miltä se tuntuu?
”Valitsemaasi numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”
Kun tilanteet menee niin pitkälle, että mikään ei enää riitä.
Jalkaan sattuu, koska ei oo ollu voimia kahteen vuoteen jumpata sitä, että ei ois tapahtunu tätä kipuoiretta, minkä silloin jo aavistin, että entä jos näin käy.
Itsesyytökset vs lempeys.
Mulla on suru. Mulla on suru enemmän ku yks leivänmuru.
Mul on onneks rakkautta monta kiloo, paljon iloo ja rakkaudelliset ratkaisut elämiseen.
Mulla on muru elämässäni.
Mulla on kipu. Mulla on nippuside, mua on ”otteessa pidetty”, ei enää, mulla on ”oma totuus” joka saa olla, se on just niin.
Mä voin inspiroida muita.
One day, or day one. You decide. Or not. Sometimes life decides for you. And it sucks. It really sucks.
Sometimes.
Some timessss
Time some.
Mitä helvettiä?
Ei mulle sanota miten mä elän.
Tai jos sanotaan, niin miten mä otan sen vastaan?
22.3.25
”Mä rakastan sua niin paljon,
että silmiini sattuu”
Toi kuulosti mielenkiintoiselta…
Vähänku sä, mä ja me ollaan! Ollaan mielenkiintoisia ;>
Onkohan varjossa kylmä syystä?
Ja tästä oikeelle >
Mä oon eläny sun varjossa
Mul ei oo enää tilaa kallossa
Ottaa vastaan lisää paineita
Mä oon ihan alhossa
Ja en nää itteeni arvossa.
.
Mä teen tilaa sille mikä on tärkeetä
Mun pitäs kuunnella eniten itteeni
Se on tärkeintä oikeesti
Jos mä en pidä itestäni huolta
Kukaan muukaan ei voi pitää mun puolta
Ja tällä tarkotan niit ihmisii ketkä rakastaa mua
Mut eniten sua.
.
Mul on kriisi, mut mul ei oo kriisiä, että tästä ei tulis biisiä
Mua ärsyttää, ku oon elävä olento
Mut mua ei oo kohdeltu niin
Ota musta kii
.
Miksi suljette mun suun? Miks suljette mut? Miks suljette mut häkkiin? En jaksa enää selitellä, en jaksa enää eritellä. Asioita mitä mun päässä pyörii, että pääsisit taas hyörii.
”Hyöriä: viedä, kiirehtää, puuhailla, touhuta, askaroida, heilua, hommata, liehua, puuhata, toimia”.
Musta saa energiaa, muhun voi tukeutua. Niin kauan kunnes mun ote lipsuu, niin kauan, kunnes mä ite uuvun. Ja niin on tapahtunut niin monta kertaa, että se riittää nyt.
Mul on voimaton olo sanoa toi, koska en tiedä miten mä ikinä eheydyn.
-Ajatteleva perhonen.