Worth it
you are always worth it
sä oot aina arvokas
vaik susta ei tuntuis siltä
lisäiskö se motivaatioo jos tää blogi ois ihmisten näkyvillä
oisin silti näkymätön
en mä loputtomasti näkymätön haluu olla
haluunko nytkään?
Avainsana: journey
Pysyn mukana elämän leikissä
Ei aina jaksa nii syvällisii pohtii
tehään vaikka tähän sellasii ilosii kohtii
oon ilonen et pahin on ohi
oon ilonen et kohta päivä alkaa pidentyä eikä oo niin synkkää
oon ilonen et tuntemattomaan turvaan hyppään
siks tuntemattomaan, kun huomisestakaan ei voi tietää
tietty kantsii toivoo et pysyy hengissä
ja pysyy samoissa ilon kengissä
ja pysyy mukana elämän leikissä
🏄🏻
yhdyssanoja en tiiä tarkasti
mut kirjottaa osaan varmasti
se on se sanavarasto
se on se
se on se varasto täynnä sanoja
mielikuvituksella ei oo rajoja
vai onko
kai kaikel jotkut raamit on
vai onko
rakkaudel ei ainakaa oo rajoja
vai onko?
🧗🏻♀️
mistä sitä tietää
mä ainakin tiiän etten elämäs haluu vaa sopimatonta työtä sietää
haluun tuntee olevani elossa ja siitä päästäänkin…
☀️☄️⚡️🌙
auringon haen taivaalta
ai olikse kuu?
mun mielest se vois olla vaikka valonlähde
tuoppa mulle vedenlähde
nii juon siit kirkasta vettä
ja juoksen kohti sitä kuuta
hakemaan sen sulle
🚵🏻♀️
koska rakastan sua
kyl siin vois mennä polvet ruvelle
ja siin menee kyl myös pasmat sekasin
et mitä sitä tuli taas tehtyy
mut susta en sit taas toisaalta erehdy
Elämä on jännää
Elämä on jännää
Toisessa hetkessä olet jo uudenlaisessa tilanteessa. Sinne siirtyminen on kuin astuisi lauttaan, joka on menossa saareen, josta ei tiedä vielä mitään, mutta matkalla voi tulla erilaisia tyrskyjä tai pieniä myrskyjä.
Mikä estääkään puhumasta tai tarttumasta toimeen, mulla on traumoja sanoista kude ja loimi.
Kukaan ei haluaisi olla yksin, mutta ambivertille puolikas lasi yksinoloa on tärkeä. Jos puolikas lasi taas on vain yksinoloa täynnä, niin kaipaan puolikkaan lasin verran, vaikka kahvilla, yhteyttä toisiin.
En oikein itsekään tiedä miten päin olla, sen tiedän että yksinolon vastapainoksi tarvitsen seuraa, mutta hankaluutena on, että ei mitä tahansa seuraa, vaan sellaista joka ei kuluta. Mutta kuormittaa voi hiukan. Rauha on hyväksi, mutta jos sitä on liikaa, se on huonoksi.
Haaveilen siitä, että voisin tehdä kutsumustyötä, mutta taas toisaalta, mikä on kutsumus, joka ei kuluta. Mun tilanteessa se on hyvin tärkeää. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, sitä haluan kuunnella. Laitoin ylös eilen erilaisia vaihtoehtoja sille, mitä tehdä elämässä. Mietiskelin näin:
Yrittäjä: ehkä, kevytyrittäjä: vois, freelancer: vois, opiskelu täyspäiväsesti: ?, opiskelu kevyemmin: ?, osa-aikatyö: vois, vapaaehtoistyö: ei, kokoaikatyö: vois, joskus tulevaisuudessa, kurssiopinnot: vois. Nää vastaukset tuli samantien, kun mietin noita. Ainahan niitä tulee mietittyä. Mutta nyt pääsin kiinni siihen mitä voisin elämässä haluta.
Tietty haluaisin tilaa taiteelle. Taiteelle, luonnolle, metsäkävelyille, retkille. Haluaisin järven, järven uimiselle ja palautumiselle. Haluaisin elää siten, että olisin onnellinen ilman sosiaalista mediaa. Mutta haluan silti olla somessa. Sopivasti. Sopivasti somessa. Haluaisin kirjoittaa, olla sosiaalinen, mutta eniten haluaisin olla kumppanuudessa ja siihen ympärille rakennetussa elämässä.
Haluaisin olla onnellinen. Kuka ei? Mutta mulle onnellisuus tarkoittaa vapautta, yhteyttä muihin, yhteyttä itseeni, yhteyttä luontoon, rakkautta, vesielementtiä läsnä elämässä. Rakkaus on suuri voima, suuri eteenpäinvievä voima, joka tukee joka tasolla kaikkea sitä, mitä haluaakaan tehdä tai saavuttaa.
Kyllä mä haluan saavuttaa asioita ja menestyä, mutta miten menestyä siten, että menestyy omassa itsessä niin paljon, että se näkyy muillekin? Siten, että muuttaisi maailmaa? Se on mulle vielä kysymysmerkki. Mutta mitä elämä olisi ilman sitä, että on kysyttävää. <3
Jos sä olisit mun leija
Nii mä en päästäis sust irti
vaikka ukkostas nii en silti
mul on paljon ajatuksii
otan sun takii viel riskei
hyppy tuntemattomaan ei oo tässä käsitteenä
hyppy rakkauteen, jossa ollaan
on se jossa me ollaan
pitkään olin eksyneenä
vaeltelin elämässä toivonkipinä mukanani
ja se kannatti
koska sit mä löysin sut
Muut muistaa enemmän kun mä ite
On ollu hienoi hiuksii, on ollu vaikeit vaatteit. On ollu väärii valintoi, on ollu oikeit onnellisuuksii, on ollu. On ollu todellisii tyylei, on ollu kaikkee todellista, josta muistan niin vähän.
On ollu hienoi haaleit huoneit, on ollu rasittavii riiviöitä. On ollu kerros.
On ollu kerroksii kerrosten päälle. On ollu korkeel olevii kokemuksia. On ollu vaikka ja mitä.
Muut muistaa musta enemmän kun mä ite.
On ollut rikkimenneit kenkii, on ollu liian lyhyt housunlahje. On ollu liian lyhyt sukka. Ja takki, jonka merkki oli ehk Rukka. Sit tähän sopis, että on ollu myös ohjelma, jossa on Hukka. Otetaa se vaik.
Älä missaa sua enää, okei? Oo läsnä, oo oikees elämäs, tunne olevas elossa. Okei? Oisko tää sellane suunnitelma elämälle?
Joo.
Tunteiden pato
Olen kuin koteloitunut tunteiden pato. Odotan, että tunteiden pato aukeaa ja olen oma itseni. En saa yhteyttä itseeni ja maailmaan, mutta toisaalta taas nimenomaan saan. Saan yhteyden omiin tunteisiini, osaan käsitellä niitä, mutta tuntuu silti, että en saa yhteyttä kehooni, ihooni. Ihoni pinnalla on vahva kerros.
Olen saanut pieniä hetkiä ja suurempiakin hetkiä näyttöä siitä, varsinkin viimeaikoina, millainen olen. Silti en oikeastaan tiedä, kuka on ydinminäni.
Sen tiedän, että olen paljon vahvoja erilaisia tunteita. Olen joskus yksityiskohtiin jumiutuva. Olen täynnä elämäniloa ja näen pieniä ihmeitä joka paikassa. Olen täynnä intohimoa elämistä kohtaan ja varsinkin sitä elämää, millaista olemisesta ja elämisestäni haluan. Elämässäni tapahtuneiden tilanteiden vuoksi, olen joutunut tukahduttamaan suuria kyyneleitä ja suuria tunteita. Paloa ja innostusta. Sitä mun eteenpäinvievää voimaa. Kokoajan musta alkaa kuitenkin enemmän tuntua siltä, että musta lähtee kerroksia. Se on siistii.
Olen täynnä intohimoa asioita kohtaan, joita rakastan. Ja olen välittävä ja rakastava heitä kohtaan, keitä elämässäni on.
Haluan löytää motivaation ja inspiraation. Luoda itselleni sellaista elämää, missä tärkeintä on mun terveys, hyvinvointi ja rakkaus.
Olen valmis kohtaamaan itseni. Sen, mitä vapautuu, kun pato aukeaa.
Todellisuudessa olen olemassa
Todellisuudessa olet olemassa. Katsot puita, kauniita lehtiä, kukkia ja muita. Kävelet pitkin hiekkarantaa, tuuli osuu kasvoihisi. Olet olemassa.
Yhteydessä tapahtui virhe.
Kunpa olisin olemassa niin, että tunnen olevani tässä todellisuudessa. Tässä maailmassa. Kuulen kuinka tuuli osuu lehtiin, joku lukee lehteä vieressä. Kuulen ja nään kaiken, mutta ihan kuin maailman ja minun välissä olisi kerros, joka ei läpäise minua ihoon asti.
Kerros maailman ja minun välissä. Ehkä olenkin leijumassa avaruuspölyssä, jokaisen ajatuksen välissä on hiljaista.
Ei, ei todellakaan. Kuulosti kuitenkin coolilta.
Olen hiljaa, mutta ajatukseni ovat äänekkäitä, kovia, intensiivisiä, eivätkä jätä minua rauhaan. Olisiko meditaatio mitään? Olisi ehkä. Haluaisin muuttaa elämääni ja saada mukaan rutiinit, mitkä auttaisivat mua sellaisen elämän toteuttamisessa, minkä oikeasti haluan. Ja minkä olen halunnut jo liiankin pitkään.
En ole virhe yhteydessä. Yhteydessä on virhe, jossa olen leijunut mukana. Miksi tämä tekee minut surulliseksi. En haluaisi leijua, vaan haluaisin olla konkreettisesti mukana maailmassa.
Ja aionkin. Liian tavallinen lopetus.
Jatketaas vielä.
Tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, koska ilmakehän tiheys alenee maapallon painovoimakentän heikentyessä Maasta loitonnuttaessa eikä ole olemassa selkeää rajaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan 100 kilometrin korkeudella sijaitsevasta Kármánin rajasta.
That sounds like how I feel.
En ajatellu mitää, siis sitäkää
Koko maailma on kokoajan etäämmällä
Näen vain aallonharjoja
En harjannu tukkaa tänään
(Oikeesti harjasin)
Mun kodin pöytä on täynnä sälää
En ajatellu mitää, siis sitäkää
Yrittäny olla olematta ja ollu olemassa
Ollu olematta olemassa
En kuulu massaan
Siks mut on joskus tiputettu
Roope Ankan kassaan
En tiiä toimiks toi
Mut ainaki kissa voimistelee
Mä heitän lasit seinään
Että en varmasti näkisi eteeni
Eteiseeni
Jossa odottaa ne rikkinäiset kengät
Joilla lähden sinne maailmaan
Jota ei oo olemassa enää
Kiertoradalla tuulee
Rauha. Missä oletkaan, tervetuloa tänne. Löydät useinkin luokseni, onneksi, mutta pieniksi hetkiksi kerrallaan. Joskus sinä olet enemmän näkyvissä, joskus taas olet jossain piilossa, kenties avaruuden tuolla puolen. Ei sitä tiedä. Tuntuu joskus, aika useinkin, että on matkalla kiertoradalla kohti maaliviivaa. Rata vaan on niin pitkä, että en koe saavuttavani sitä. Onneksi se on tunne eikä totuus. Tiedänhän, että kokoajan päivä päivältä olen pidemmällä. Eikä kukaan, edes ajatukseni, voi ottaa sitä multa pois.
Olen tähtipölyä, joskus myös tähti. Tähdet valaisevat pimeässä. Kai mun sit vaan tarvitsisi luottaa ja antaa ajan tehdä tehtävänsä, vaikka se tuntuu joskus niin vaikealta ja pitkältä ajalta odottaa. Olenhan odottanut jo pienen elämän. Jos sen noin surullisesti haluaa ilmaista. Lopulta pääsen toiselle kiertoradalle, jossa alkaa uusi vaihe elämässä. Sellainen, jossa olen oma syvin itseni. Sitä odotan kovasti ja tulen arvostamaan omaa elämääni, jokaista hyvää hetkeä, naurua ja syviä kyyneleitä suuresti. Arvostan vain sitä, että mustaa tuntuu hyvältä. Sitä, että saan hengittää raikasta ilmaa, laittaa pyykkejä ulos kuivumaan, opiskella tai olla töissä, toteuttaa itseäni. Kaikista eniten toivon olevani hyvinvoiva, joka tasolla.
Kuinka paljon voi toisesta välittää
Olen innoissani. Olen saanut elämääni ihmisen, kuka saa minussa aikaan koko kehon ikävän, kuin joka solu kaipaisi toista. Se on upeaa. Joka solu kaipaa, en tiennyt että voin tuntea juuri tällä tavalla.
Best regards, Ajatusperhonen