Avainsana: mieli ja keho

Miten elää tässä hetkessä?

Koska valmis on valmista?

Pääni ympärillä pyörii kehä

Universumin osa

Haluaisin vain hengittää vapaasti, voida hyvin ja olla onnellinen

Mutta onnellisuus ei ole jatkuva tila

Mieli pelkää, jos keho ei ole turvassa

Keho pelkää, jos mieli ei ole turvassa

Jos ei ole turvassa, pään sisällä pyörii kehä

Kehä kolmonen tai perhonen

Nautin olostani ilman somea

Haluaisin nauttia enemmän rauhasta, hidastamisesta ja läsnäolosta itselle ja muille

Mutta ensin itselle…

Tarvitsen ruokaa ja tarvitsen liikuntaa…

Enemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa, ei vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa, silloin olisi huono tilanne. Tasapaino=balance… balanssi…

Harmi vain, että tasapainon etsinnässä katoaa rauha, tuntuen, että sen etsimisessä ei ole mitään järkeä. Haluaisin vain olla rauhassa. Haluaisin vain olla.

Vain olla.

Haluaisin olla sävyjä täynnä

Enkelitkin voi eksyä

Elämä on niin rankkaa

Pahimmillaan se minut tuhoaa

On hetkiä, jolloin on helpompaa

Maaleja haluaisin kerrostaa

Mutta olen niin väsynyt

Haukotellen pimeään

Miten heräisin virkeänä?

Mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä?

Mieleni on taas himmeänä

Haluaisin loistaa, loistaa pimeän minusta pois

En haluaisi olla harmaa

Haluaisin olla sävyjä täynnä

Iloa täynnä

Rakkautta täynnä

Olen kaikki nämä, mutta olen piilossa

Elämästäni en aina otetta saa

Onneksi kokoajan enemmän

Puusta poimin hedelmän

Haluaisin, että elämäni olisi yhtä makeaa.

Lentoon

Tääl mä oon

Lähen viel lentoon

En kato kelloo

Tää voi olla rentoo

Ei stressiä, ei paineita

Elämäs on erilaisii vaiheita

Ja se on (o)ok(oo)

Ei kukaan voi asioita taikoo

Tai nopeuttaa

Unelmia voi pikkuhiljaa toteuttaa

Ja löytää aina uutta juttuseuraa

Siinä oon hyvä

Elämä on mulle pyhä

Jokanen on syntyny tänne syystä

Mut niin moni sivuuttaa elämänsä tarkotuksen

Tekee sitä, mitä muka pitäs

Eikä sitä, mitä sisin kokoajan kuiskaa.

Mä lähen menee, niinku ilmapallo narus

Maailma on liian karu

Mä lähen menee niinku ilmapallo narus

Mul on fokus, oispa

Mä lähinnä vaan kellun niinku lotus

Kellun, kellun ja kellun

Hocus pocus, mä elämäni sekunnissa muutan

Oispa niin, mä mielessäni huudan

Lennän luudal

Kohti parempii aikoi

Ilman pelkoo ja huolii

Tää vaatis jo taikoi

Pitäs kirjottaa enemmän, koska tää on kivaa

Rakennan viel joskus omaa pihaa

Jotain söpöö ja pientä

Tai isoo parveketta, jossa on kukkii ja minipuutarha

Koska en haluu ajaa autoo, ainaki täl hetkel tuntuu tosi kaukaselta,

että voisin niin tehä

Se on ainaki tän hetken ajattelun erä

En lähe kehään

(Eli et ois omakotitalo tai rivari, ajatuksena kiva, mut ei todellisuudessa, jos tarviis siis auton sinne sijaintiin, missä se talo olis)

<3: Ajatusperhonen

Kaikkia heitä, ketkä tulee rakastamaan mua

En ole tavannut todellakaan vielä kaikkia ihmisiä, ketkä tulee olemaan mun elämässä mukana. Heitä kaikkia siis, ketkä tulee rakastamaan mua ja välittämään musta paljon.

Ennen sitä pitää vaan olla kärsivällinen, että ne ihmiset kyllä löytää tiensä mun elämään ja mä niiden.

On ihan okei, että ei oo tyytyväinen omaan elämäänsä. Mutta siitä voi osata silti iloita ja nauttia, ennenkö saa enemmän elämäänsä. Koska joillain ei oo ees tätä mitä mulla on. Vaikka ei kannattaiskaan vertailla.

Harmittaa, että elämä on mennyt näin. Että ei ole päässyt töihin tai kouluun.

Mut siitä on kasvanut kärpäsestä härkänen. Sen ei tarvitsisi olla niin iso asia, mutta jostain syystä se on. Sillä tiedän, että musta olisi enempään. Mut kaikki vaan kestää ja kestää.

Edes perusasiat ei aina onnistu, esim. siivoominen ei oo helppoa tai se, että jaksais pestä pyykkituvassa aina pyykkiä. Ne vaatii ponnisteluja.

Haluaisin vaan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Enkä masentunut ja surullinen siitä, mitä mulla ei oo.

Mutta ymmärrän, että oon masentunut ja surullinen, mutta sen ajatteluhan vasta masentaa.

Miten olla tyytyväinen siihen mitä jo on? Siinäpä vasta kysymys.

Jokainen ihminen on tärkeä

Oon miettinyt sitä, kuinka tärkeä jokainen ihminen on. Jokaisella on omat unelmat, visiot ja ehkäpä tavoitteet elämässä. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, paitsi jos on erakko. (Heh)

On mielenkiintoista, miten jokaisella on nuo asiat ja kuinka pieni piiri ihmisillä lopulta on ympärillään verrattuna siihen, kuinka iso maailma on ja kuinka hitosti ihmisiä tällä planeetalla tallustaa.

Haluaisin ymmärtää jokaista, mutta aika ja energiani ei riitä kaikkeen.

Eikä tarvitsekaan. Se on silti super mielenkiintoista, että jokainen (paitsi erakot) koittaa tulla näkyväksi muille. Miettii mitä muut ihmiset ajattelee, sillä olemmehan laumaeläin. Suurin osa meistä haluaa yhteyteen toisten kanssa ja jos ei saa sitä tarpeeksi, tulemme alakuloiseksi, ja ainakin itselle tulee välillä toivoton ja yksinäinen olo, jos on liikaa vain yksiön seinien sisäpuolella. Joku sanoikin joskus, että ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Se on totta.

Silti samalla, olen kiitollinen siitä, että viihdyn yksin, olen opetellut sitä ja se on tuonut tulosta. Pidän yksinolosta, omien kiinnostuksenkohteiden, esim. musiikin kuuntelun kanssa. Olen itseni paras ystävä, tai ainakin minun pitäisi olla. Yksinollessa on rauha. Ei tarvitse miettiä miltä näyttää tai kuulostaa, paitsi silloin jos laulaa yksin. Silloin pitää arvostella itseään kovasti, että tuo nuotti ei muutes osunut oikeaan säveleen. Hah.

-Ajatteleva perhonen

Miksi valitsisin helpoimman tien, olenhan minä?

Unelmat, nuo toteen käyvät toteemipaalujen hahmojen värähtelevät sielut

Pelko, tuo liiankin pysyvältä tuntuva vieras mielessä ja kehossani

Se ei ole pysyvä, se tuntuu siltä, että se pysyisi ainiaan, mutta niin se asia ei ole

En haluaisi antaa pelon voittaa, sillä se estää minua elämästä elämää

Ymmärrän, miksi minua pelottaa, mutta en ymmärrä, miksi sen pitää olla niin iso asia päässä

Miksi valitsisin helpoimman tien, olenhan minä?

Rohkea ja vapaa sielu. Jonka kuuluisi mennä ja tehdä, eikä pelätä jokaikinen sekunti elämistä ja sen varjopuolia.

Katson ikkunasta, rakastan katsoa ikkunasta, mutta haluaisin myös olla sen ikkunan toisella puolella katsomassa auringonlaskua tai auringonnousua kanssasi tai kanssanne. Tai yksin! Sillä yksin ollessa on eniten kuitenkin yhteydessä itseensä, tai voisi olla. Sitä voisi harjoitella. Ei ole häpeällistä olla yksin, vaikka se ei olekaan asia, mitä yleensä kirkoissa kuulutetaan.

.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä. Minulla on enemmän kuin yksi ystävä. Saan heihin yhteyden ja heidän kanssaan on mukava olla. Heidän kanssaan voin olla oma itseni, oma hassu itseni. Kaikkien haavojeni ja arpieni kanssa, sillä se ei tarkoita, ettenkö olisi aivan mahtava, ehkä olen osittain juuri siksi niin mahtava. Osaan arvostaa pieniä asioita ja näen ihmeitä kaikkialla. Otan kaikki huomioon ja olen rohkea. Haluaisin sen energian näkyväksi itsessäni. Mistä aloittaisin?

.

Kiitollisuus: Entä jos tekisin tänne blogiin kiitollisuus- kategorian, jonne kirjoittaisin 1-7 kertaa viikossa asioita, mistä olen kiitollinen. Se toisi varmasti perspektiiviä elämään ja siihen, mikä kaikki oikeasti on hyvin.

Joo!

-Ajatteleva perhonen

Etten vain putoaisi

Musta tuli basisti

Mä löysin basistin, tai se mut

Bussi kiitää eteenpäin, vain katto näkyy aidan takaa

∞

Olen elävä olento, täynnä murheita

Joita en osaa käsitellä oikein

Olen vain surullinen ja alakuloinen, liian kuormittunut ja välttelen surun kohtaamista

Kuuntelen jatkuvasti musiikkia, ettei tarvitsisi kohdata kaikkea mitä käyn läpi

Etten vain putoaisi

Vaikka todellisuudessa olen jo pudonnut

Ja mikään muu ei tee minua eheäksi, paitsi se, että päästäisin irti.

Ja se tarkoittaisi sitä, että putoaisin, antaisin itselleni luvan romahtaa

Koska vain siten, eheydyn.

Mutta mikä estää? Haluan pysyä kontrollissa itseni kanssa, sillä romahtaminen pelottaa, ja haluaisin pysyä vahvana, vaikka minun ei tarvitsisi yrittää ja suorittaa niin paljon.

Missä innostus, missä ilo? Surun takana piilossa. Suru ei ole kunniavieras, eiku miten se meni.

Juuri päinvastoin. No mut sattupa sopivasti dementia iski.

Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, ja minusta on tullut vahva, sitkeä ja ihminen, kuka pystyy seisomaan omilla jaloillaan.

Missä huumori, missä hetkessä eläminen?

Murehdin vain, olen vain alakuloinen. Masentunut? Ehkä?

Mut ei masennus_jaksoa_ mutta masentunut muuten?

Olisihan tässä kaikki ainekset siihen. Mörkö ja sen toiminta mun päässä ei oo mikään helpoin juttu. Ihan älyttömän vaikea juttu.

Mitä mä oikeasti haluaisin?

Haluaisin ainakin terveyden kuntoon, sillä vain siten, eheytyisin.

Tarvitsisin rytmin, aikataulun, rutiinit. Ei löllöilyä, somea ja puhelinta. Minne kadotin itseni?

Kaiken tuskan alle. Kaiken alle…

∞

Puhumattomuus. Asioiden kertomattomuus. Matto. Muus. Muusa. Haluisin, että oisit mun muusa.

Tarviisin ainakin rohkeutta, missä on mun kadonnut rohkeus?

Minne hävitin senkin, että mä herään aamulla aikasin samaan aikaan? Jään vaan löllöilemään sänkyyn. Makaamaan ja torkuttamaan. Se on tosi huono juttu.

Oma voima

Ja kun se toistuvasti viedään pois

Miltä se tuntuu?

”Valitsemaasi numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”

Kun tilanteet menee niin pitkälle, että mikään ei enää riitä.

Jalkaan sattuu, koska ei oo ollu voimia kahteen vuoteen jumpata sitä, että ei ois tapahtunu tätä kipuoiretta, minkä silloin jo aavistin, että entä jos näin käy.

Itsesyytökset vs lempeys.

Mulla on suru. Mulla on suru enemmän ku yks leivänmuru.

Mul on onneks rakkautta monta kiloo, paljon iloo ja rakkaudelliset ratkaisut elämiseen.

Mulla on muru elämässäni.

Mulla on kipu. Mulla on nippuside, mua on ”otteessa pidetty”, ei enää, mulla on ”oma totuus” joka saa olla, se on just niin.

Mä voin inspiroida muita.

One day, or day one. You decide. Or not. Sometimes life decides for you. And it sucks. It really sucks.

Sometimes.

Some timessss

Time some.

Mitä helvettiä?

Ei mulle sanota miten mä elän.

Tai jos sanotaan, niin miten mä otan sen vastaan?