Avainsana: tunteiden tunteminen

Etten vain putoaisi

Musta tuli basisti

Mä löysin basistin, tai se mut

Bussi kiitää eteenpäin, vain katto näkyy aidan takaa

∞

Olen elävä olento, täynnä murheita

Joita en osaa käsitellä oikein

Olen vain surullinen ja alakuloinen, liian kuormittunut ja välttelen surun kohtaamista

Kuuntelen jatkuvasti musiikkia, ettei tarvitsisi kohdata kaikkea mitä käyn läpi

Etten vain putoaisi

Vaikka todellisuudessa olen jo pudonnut

Ja mikään muu ei tee minua eheäksi, paitsi se, että päästäisin irti.

Ja se tarkoittaisi sitä, että putoaisin, antaisin itselleni luvan romahtaa

Koska vain siten, eheydyn.

Mutta mikä estää? Haluan pysyä kontrollissa itseni kanssa, sillä romahtaminen pelottaa, ja haluaisin pysyä vahvana, vaikka minun ei tarvitsisi yrittää ja suorittaa niin paljon.

Missä innostus, missä ilo? Surun takana piilossa. Suru ei ole kunniavieras, eiku miten se meni.

Juuri päinvastoin. No mut sattupa sopivasti dementia iski.

Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, ja minusta on tullut vahva, sitkeä ja ihminen, kuka pystyy seisomaan omilla jaloillaan.

Missä huumori, missä hetkessä eläminen?

Murehdin vain, olen vain alakuloinen. Masentunut? Ehkä?

Mut ei masennus_jaksoa_ mutta masentunut muuten?

Olisihan tässä kaikki ainekset siihen. Mörkö ja sen toiminta mun päässä ei oo mikään helpoin juttu. Ihan älyttömän vaikea juttu.

Mitä mä oikeasti haluaisin?

Haluaisin ainakin terveyden kuntoon, sillä vain siten, eheytyisin.

Tarvitsisin rytmin, aikataulun, rutiinit. Ei löllöilyä, somea ja puhelinta. Minne kadotin itseni?

Kaiken tuskan alle. Kaiken alle…

∞

Puhumattomuus. Asioiden kertomattomuus. Matto. Muus. Muusa. Haluisin, että oisit mun muusa.

Tarviisin ainakin rohkeutta, missä on mun kadonnut rohkeus?

Minne hävitin senkin, että mä herään aamulla aikasin samaan aikaan? Jään vaan löllöilemään sänkyyn. Makaamaan ja torkuttamaan. Se on tosi huono juttu.

Miten saan yhteyden itseeni uudestaan?

Tyhjän paperin kammo

Päässä lommo

Useempikin

Väsyttää

Miten saan yhteyden itseeni uudestaan

Vai onko sitä koskaan ollutkaan?

Jos aivokemiat ei oo ollu oikein vuosiin? Onko ne ollu ikinä oikein? Ehkä ennen vuotta 2015. Tai nuorempana ja lapsena.

Ei ne vielkään oo. Ne ei oo stabiilissa tilassa. Et sinänsä vois olla armollinen itselleen ja elämälleen.

Kaikki järjestyy kyllä. Ja upeesti.

Tuntuu omituiselta ja jännältä, että joskus katson näitä postauksia, että tollastakin tuli koettua. Tila, jossa mua ei ahdista kokoajan ja oon stabiilissa tilassa aivokemioilta. Mieti sitä. Sitä kohti joka päivä. Jokanen päivä on lähempänä jonkinlaista maalia. Se on kyl siisti juttu.

Tunteiden tunteminen

Mikä estää mua tuntemasta? Kokemukset. Ajatukset. Ajattelutapa. Menneisyys. Pelko. Jännittäminen.

Mikä tähän voi auttaa? Terapia. Ja se, että kävisit säännöllisesti siellä myös livenä. Vaikka joka toinen viikko. Panostat siihen. Panostat ne päivät siten, että varmasti jaksat ne käynnit.

Follow your passion. Mitä se tarkoittaa? Ainakin sitä, että saisin sellaisen lääkityksen, joka ei vie tunteita ja seksuaalisuutta. Sen tekeminen on vielä kesken. Se on isoin juttu mun elämässä nytten. Siihen panostaminen edelleen.

Tekemistä. Uimista luonnonvesissä.

Ajattelutapa on jotenkin tosi kämänen. Asiat jää päässä jumiin. Mut enhän mä tiedä millasta olis, kun aivokemiat ois tasasessa tilassa. Sillon tilanne vois olla eri.

Terapian merkitys vois olla tosi iso. Siitähän mä oon haaveillut, että siihen mä panostan.

Mitä voisin tehdä itse esim tälle tunneasialle. Kirjoittaa? Maalata? Käydä avannossa ja metsässä? No joo. Niin se varmaan olis. Saada yhteyttä maailmaan.

Ja nyt mä lähdenkin tästä seikkailuun. Moikka!

Mikä on sun motiivi?

Mikä on sun motiivi

ku katot jotakuta baarissa

jonka veisit kotiisi

mikä on sun motiivi

haluutko täyttää tyhjyyden tunteesi käsittelemättömistä asioista viemällä toisen kotiisi

ja täyttää lasii niin paljon et se kaatuu sun syliin

haluisitko kenties kuunnella omia tunteitasi

antaa virran viedä tunteet mukanaan

aina on kyse jostain tunteesta lopulta, on kyse joko siitä onko tunteet sun

vai jonkun toisen ohjailemia

mä kirjotan vaan omal twistil, en tiiä mitää muuta ku mikä ristiin-

menee

🫂

Mikael Gabriel sano biisissään et jos sanot mitä sattuu se sattuu mitä sanot

mulle on tehty sillee

siks en haluu ite tehä niin

vaikka joskus varmaan teenkin, mut sillon tunnistan mistä on kyse ja kasvan taas lisää

En haluu sanoo mitään mitä en tarkota, mut eihän se kai oo mahollista luvata kellekkään, ei ees itelleen, ollaan ihmisii, mut haluun oppii ja kasvaa ja olla minä ytimestä asti, ja se on sellanen kuka ei satuta toisia sanoilla eikä teoilla. haluun olla kind, mut se miks se ei aina onnistu on etten kato itteeni tarpeeksi lempeästi ja hyvin vaan oon vaativa ja syyttävä itelleni ja siitähän se just tuleekin…

🌳

haluun olla

kaunis niinkuin usvainen kuu

olla tukena niinku juuret puun

sulle

ja mulle ja meille

🌹

Tuntematon kurkistus

🍃

Kohtaaminen on tärkeetä muihin, mut jos ei kohtaa itteensä ja kato itteensä peilistä ja oo itelleen rehellinen

mitä siitä tulee?

siitä tulee surua ja hukassa olemista ja se jos joku on inhottava tunne. Se on kun harhailisi pitkin poikin ilman määränpäätä.

ja määränpää on tärkee, se ei tarkota et sul ois vaa yks määränpää, ainakaa mulle

se tarkottaa et sul on syy nousta aamulla sängystä, avata verhot ja kattoo ittees syvälle ajatuksiin

💎

jos unelmas ei pelota sua, ne ei oo tarpeeks suuria

entä jos mua pelottaa mut sillee kivasti? Motivaation kohde on sillon tulevaisuus

jos ei kohtaa itteensä ja oo itelleen hyvä, niin ei voi kohdata toisia aidosta hyvästä olosta

joka ois kiva juttu mulle ja mun elämälle

🩹

mut viel tohon alkuun

mikä on sun motiivi?

Ku vitsailet jollekin motiivina viedä se kotiisi

kysy iteltäs, ootko varma siitä mitä oot tekemässä

oisko sillon kenties aika kattoo missä sua sattuu tai mihin sua on sattunut

se on helvetin pelottavaa

mut se on välttämätöntä, jos haluut tuntee hyvää oloo

etkä kaivaa itelles elämääsi vaan isompaa koloo

⚙️

Ps. Ajatuksia ihmisten motiiveista. Ja sitten kerrontaa omasta elämästä.

En ajatellu mitää, siis sitäkää

Koko maailma on kokoajan etäämmällä

Näen vain aallonharjoja

En harjannu tukkaa tänään

(Oikeesti harjasin)

Mun kodin pöytä on täynnä sälää

En ajatellu mitää, siis sitäkää

Yrittäny olla olematta ja ollu olemassa

Ollu olematta olemassa 

En kuulu massaan

Siks mut on joskus tiputettu

Roope Ankan kassaan

En tiiä toimiks toi

Mut ainaki kissa voimistelee

Mä heitän lasit seinään

Että en varmasti näkisi eteeni

Eteiseeni

Jossa odottaa ne rikkinäiset kengät

Joilla lähden sinne maailmaan

Jota ei oo olemassa enää

Joskus naurattaa ja se tuntuu sittenkin surulta

Joskus naurattaa niin paljon, että nauramisen lopuksi suru hiipii luokseni. Tuntuu kuin onni olisi kaukana vuorenhuipulla, eikä ollenkaan käsinkosketeltavissa. Tuntuu surulliselta, masentavalta, tyhjältä. Kun nauru ulospäin on iloa, mutta sisin mustui taas. Haluan kirjoittaa erilaisista tunteista, että pysyn itse mukana siinä, miten mun kuntoutuminen edistyy. Jos siitä on jollekkin muulle hyötyä, se on suuri ilo mulle.

Elämä on kaunis

Elämä on kaunis. Täynnä taikaa ja aaltoja. Liikettä ja aallonpohjia.

I’m like water. I’m like rain without sun. Well no, sometimes, because usually I’m shining.

I would write, that I’m the opposite of sun or rain, or the opposite of happy and sad, but I’m not going to do it, because that would be a cliche. And I don’t want to be a cliche. Especially in here. Okey maybe sometimes I’m going to. That would be a cliche.