En ole tavannut todellakaan vielä kaikkia ihmisiä, ketkä tulee olemaan mun elämässä mukana. Heitä kaikkia siis, ketkä tulee rakastamaan mua ja välittämään musta paljon.
Ennen sitä pitää vaan olla kärsivällinen, että ne ihmiset kyllä löytää tiensä mun elämään ja mä niiden.
On ihan okei, että ei oo tyytyväinen omaan elämäänsä. Mutta siitä voi osata silti iloita ja nauttia, ennenkö saa enemmän elämäänsä. Koska joillain ei oo ees tätä mitä mulla on. Vaikka ei kannattaiskaan vertailla.
Harmittaa, että elämä on mennyt näin. Että ei ole päässyt töihin tai kouluun.
Mut siitä on kasvanut kärpäsestä härkänen. Sen ei tarvitsisi olla niin iso asia, mutta jostain syystä se on. Sillä tiedän, että musta olisi enempään. Mut kaikki vaan kestää ja kestää.
Edes perusasiat ei aina onnistu, esim. siivoominen ei oo helppoa tai se, että jaksais pestä pyykkituvassa aina pyykkiä. Ne vaatii ponnisteluja.
Haluaisin vaan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Enkä masentunut ja surullinen siitä, mitä mulla ei oo.
Mutta ymmärrän, että oon masentunut ja surullinen, mutta sen ajatteluhan vasta masentaa.
Miten olla tyytyväinen siihen mitä jo on? Siinäpä vasta kysymys.