Pysyn mukana elämän leikissä

Ei aina jaksa nii syvällisii pohtii

tehään vaikka tähän sellasii ilosii kohtii

oon ilonen et pahin on ohi

oon ilonen et kohta päivä alkaa pidentyä eikä oo niin synkkää

oon ilonen et tuntemattomaan turvaan hyppään

siks tuntemattomaan, kun huomisestakaan ei voi tietää

tietty kantsii toivoo et pysyy hengissä

ja pysyy samoissa ilon kengissä

ja pysyy mukana elämän leikissä

🏄🏻

yhdyssanoja en tiiä tarkasti

mut kirjottaa osaan varmasti

se on se sanavarasto

se on se

se on se varasto täynnä sanoja

mielikuvituksella ei oo rajoja

vai onko

kai kaikel jotkut raamit on

vai onko

rakkaudel ei ainakaa oo rajoja

vai onko?

🧗🏻‍♀️

mistä sitä tietää

mä ainakin tiiän etten elämäs haluu vaa sopimatonta työtä sietää

haluun tuntee olevani elossa ja siitä päästäänkin…

☀️☄️⚡️🌙

auringon haen taivaalta

ai olikse kuu?

mun mielest se vois olla vaikka valonlähde

tuoppa mulle vedenlähde

nii juon siit kirkasta vettä

ja juoksen kohti sitä kuuta

hakemaan sen sulle

🚵🏻‍♀️

koska rakastan sua 

kyl siin vois mennä polvet ruvelle

ja siin menee kyl myös pasmat sekasin

et mitä sitä tuli taas tehtyy

mut susta en sit taas toisaalta erehdy

Kisaa kävisivät kaikki tarpeeton

Sun katse on liikaa

esitä vaikka mieluummin piikaa

Esitä lavalla siikaa

Kaada teetä tilkkanen

Sanoi susi ja hilkkanen

🐺

Extraa oot

sun mieli on liikaa

esitä vaikka mieluummin jotain muuta

jotain muuta kun oot

🦚

oo se kun oot

paperi t joka räppäs enemmän kun halus

mistä mä tiiän

muuta ku sen, että mä riitän

🌿

vaikken usko sitä itekään

kaada kahvii mulle pikapikaa

sul on paidas likaa liikaa 

oot matkal himaan

ajatukseni mut pilaa

niin ainakin luulin

🎨

graffitimaalissa on suutin

jolla vedän paskaks kaiken mitä nään

kaikki seinät ja lattiat mitä tulee eteen

ne peitän maaliin ja veteen

teen kauniin eleen

🏎️

mut se ei oo tänään

rakastan mun vapautta

siit tarvii vaa tehä omanlainen 

mut ei kuitenkaan kisamainen

jossa kisaa kävisivät kaikki tarpeeton

jolla on enemmän väliä kuin uskoitkaan ensin

niinkun oon haaveillu

mä kapuamisen jälkeen taivaalla lensin

katsoin mua peilistä ensin

🪞

siellä näin meikin

ja hienon asteellisen meiningin

en oo varma mistää

pelottaaki enemmä ku arvaatte

ku arvaan ite

enemmä ku ois tarpeen

mut se miks pelottaa, on se että tää kaikki merkkaa niin helvetisti

koska en haluu et peilist kattoo vaa mun tittelini

jota en viel tiiä

mut tiiän et en haluu itteeni hukata

📁

pikemminkin löytää

en haluu töissä vaan sietää

vaan haluun tehä omaa juttuu

ja vaihtaa katuu ku nään jonkun tutun jonka olemukseen en haluu hukkuu

mul on vaan vähän tietoo miten tää kaikki tulee onnistumaan

saanko itteni kutistumaan, vai laajentumaan

haluun onnistuu

en luhistuu

vaan puhdistuu

ja maailmanmenoon omalla valollani puuttuu

ja samalla valovoimaseks ihmiseks muuttuu

Elämä on jännää

Elämä on jännää

Toisessa hetkessä olet jo uudenlaisessa tilanteessa. Sinne siirtyminen on kuin astuisi lauttaan, joka on menossa saareen, josta ei tiedä vielä mitään, mutta matkalla voi tulla erilaisia tyrskyjä tai pieniä myrskyjä. 

Mikä estääkään puhumasta tai tarttumasta toimeen, mulla on traumoja sanoista kude ja loimi. 

Kukaan ei haluaisi olla yksin, mutta ambivertille puolikas lasi yksinoloa on tärkeä. Jos puolikas lasi taas on vain yksinoloa täynnä, niin kaipaan puolikkaan lasin verran, vaikka kahvilla, yhteyttä toisiin. 

En oikein itsekään tiedä miten päin olla, sen tiedän että yksinolon vastapainoksi tarvitsen seuraa, mutta hankaluutena on, että ei mitä tahansa seuraa, vaan sellaista joka ei kuluta. Mutta kuormittaa voi hiukan. Rauha on hyväksi, mutta jos sitä on liikaa, se on huonoksi. 

Haaveilen siitä, että voisin tehdä kutsumustyötä, mutta taas toisaalta, mikä on kutsumus, joka ei kuluta. Mun tilanteessa se on hyvin tärkeää. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, sitä haluan kuunnella. Laitoin ylös eilen erilaisia vaihtoehtoja sille, mitä tehdä elämässä. Mietiskelin näin:

Yrittäjä: ehkä, kevytyrittäjä: vois, freelancer: vois, opiskelu täyspäiväsesti: ?, opiskelu kevyemmin: ?, osa-aikatyö: vois, vapaaehtoistyö: ei, kokoaikatyö: vois, joskus tulevaisuudessa, kurssiopinnot: vois. Nää vastaukset tuli samantien, kun mietin noita. Ainahan niitä tulee mietittyä. Mutta nyt pääsin kiinni siihen mitä voisin elämässä haluta.

Tietty haluaisin tilaa taiteelle. Taiteelle, luonnolle, metsäkävelyille, retkille. Haluaisin järven, järven uimiselle ja palautumiselle. Haluaisin elää siten, että olisin onnellinen ilman sosiaalista mediaa. Mutta haluan silti olla somessa. Sopivasti. Sopivasti somessa. Haluaisin kirjoittaa, olla sosiaalinen, mutta eniten haluaisin olla kumppanuudessa ja siihen ympärille rakennetussa elämässä.

Haluaisin olla onnellinen. Kuka ei? Mutta mulle onnellisuus tarkoittaa vapautta, yhteyttä muihin, yhteyttä itseeni, yhteyttä luontoon, rakkautta, vesielementtiä läsnä elämässä. Rakkaus on suuri voima, suuri eteenpäinvievä voima, joka tukee joka tasolla kaikkea sitä, mitä haluaakaan tehdä tai saavuttaa.

Kyllä mä haluan saavuttaa asioita ja menestyä, mutta miten menestyä siten, että menestyy omassa itsessä niin paljon, että se näkyy muillekin? Siten, että muuttaisi maailmaa? Se on mulle vielä kysymysmerkki. Mutta mitä elämä olisi ilman sitä, että on kysyttävää. <3

Ne sanoo onnellisuus on sussa

Ei oo mitään muuta ku sä

paitsi lisäks kaikki se mitä haluisin vielä tehä

mähän perkele teen vielä ne asiat mitä haluun

ne sanoo onnellisuus on sussa

varmasti onkin

mutta on silti lupa surra

naapurin ovi menee täysillä kiinni

uudestaan ja uudestaan

taustalla soi bändi

jossa en viel soita ja se on mun mielest aika iso kämmi

oon lämmin

mut must tuntuu pettymykseltä

antakaa mulle armoo

ovi levähti taas kiinni niinku kammio

haluun olla toiveikas

ja olla sammuttelematta valoi

mun elämästä

mut mitä tehdä kun tuntuu et on enemmän vajoomassa

en jaksa ees olla sillee et tästä se ylämäki lähtee

haluun vaan olla tyytyväinen siihen mitä on nyt

mut se on vaikeempaa kuin luulin

nostan sulle aina luurin

paitsi jos surettaa koko elämä

sillon toivon et löydät mut rakennelmast

minkä mä rakensin mun ja mun elämän tielle

kun mulle ei tuu mitään mieleen

ja luulen et kaikki menee pieleen

Leikkii liekillä

Mä en pääse lentää tääl

Mä en pääse lentää tääl

Mun siivet ei aukee tääl

🪩

Mä en itteeni enää pienennä

Mul ei oo aikaa enää leikkii liekillä

Tänne mä en jää

Tänne en jää

🪩

Mä en haluis karata

Enkä tätä kaupunkii ja asioita pakata

Mut teen sen viel

🪩

Se on tavote, se ei oo unelma, se on visio

Sitä kohti mä meen

Sinne mä pääsen

Vaik nytki tuntuu jo et häviin

Muut muistaa enemmän kun mä ite

On ollu hienoi hiuksii, on ollu vaikeit vaatteit. On ollu väärii valintoi, on ollu oikeit onnellisuuksii, on ollu. On ollu todellisii tyylei, on ollu kaikkee todellista, josta muistan niin vähän.

On ollu hienoi haaleit huoneit, on ollu rasittavii riiviöitä. On ollu kerros.

On ollu kerroksii kerrosten päälle. On ollu korkeel olevii kokemuksia. On ollu vaikka ja mitä.

Muut muistaa musta enemmän kun mä ite.

On ollut rikkimenneit kenkii, on ollu liian lyhyt housunlahje. On ollu liian lyhyt sukka. Ja takki, jonka merkki oli ehk Rukka. Sit tähän sopis, että on ollu myös ohjelma, jossa on Hukka. Otetaa se vaik.

Älä missaa sua enää, okei? Oo läsnä, oo oikees elämäs, tunne olevas elossa. Okei? Oisko tää sellane suunnitelma elämälle?

Joo.

Jäävuori

Me nähään vaan se jäävuoren huippu

Ja sit me uidaan niiden jäävuorten väleistä

kohti seuraavaa illuusiokokemusta

Miltä toisen elämä näyttää, miltä toisen elämä tuntuu, mitä hän on saavuttanut?

Se, minkä näemme toisen saavutuksesta, on hänen paljon työstetty jäävuoren huippu.

Avaat Spotifyn, Youtuben, Instagramin tai TikTokin ja näet nopeasti kaiken sen, mitä ihmiset ovat saavuttaneet. Et nää sitä, että joku on esim. menettänyt jonkun ja kertoo siitä biisissä, josta tuleekin hitti. 

Nykyään se, mitä somessa näemme, vie meitä oikeasti, uskallan väittää, enemmän pois siitä aidosta yhteydentarpeesta toisiin ihmisiin. Huomaan sen päivittäin avatessani somen kuva- ja videovirran. Ironista on se, että oikeastihan emme tiedä ollenkaan, jos emme tunne toista, mitä toinen ihminen on elämässään tehnyt, että on päässyt sinne oman jäävuorensa huipulle.

Kun ihminen näkee mikä toisilla on ns. paremmin, se voi aiheuttaa pettymyksen tunteita: miksi itse en pysty samaan. Jos taas ei nää miten toisilla menee eli poistaa sovelluksen ja on silleen fuck it, niin sitten taas kokee Fear of missing out- ilmiötä ja lataa sovelluksen uudelleen. Olisi mielenkiintoista tutkia aihetta enemmän, mutta omien kokemusten perusteella, tässä voisi olla kyse siitä, että haluaa olla osa laumaa. 

Se, millainen sosiaalisesta mediasta on muodostunut, ei ole hyvä sille, keitä alunperin olemme: metsässä kulkijoita ja ryhmässä eläviä laumaeläimiä. Niin, sellaistakin on joskus ollut! Suurimman osan ajasta, kun ihminen on ollut edes olemassa. Katoammeko lopulta kokonaan verkkoon?

Kirjoitan tästä aiheesta siksi, että tää on mietityttänyt mua monta kertaa ja halu vaikuttaa tähän ja muihinkin samankaltaisiin asioihin on suuri. Tää asia koskettaa mua ilmiönä. Jotain mä aion tästä joskus jossakin puhua. Saada kenties ihmisiä ymmärtämään ja oivaltamaan asioita.

Saada edes joitain ihmisiä takaisin yhteyteen toistensa kanssa. 

Mutta eihän tää kaikki tule mieleen, koska jäävuorenhuippuja on näkyvillä joka puolella. Tai niin sitä luulee.

Tunteiden pato

Olen kuin koteloitunut tunteiden pato. Odotan, että tunteiden pato aukeaa ja olen oma itseni. En saa yhteyttä itseeni ja maailmaan, mutta toisaalta taas nimenomaan saan. Saan yhteyden omiin tunteisiini, osaan käsitellä niitä, mutta tuntuu silti, että en saa yhteyttä kehooni, ihooni. Ihoni pinnalla on vahva kerros.

Olen saanut pieniä hetkiä ja suurempiakin hetkiä näyttöä siitä, varsinkin viimeaikoina, millainen olen. Silti en oikeastaan tiedä, kuka on ydinminäni.

Sen tiedän, että olen paljon vahvoja erilaisia tunteita. Olen joskus yksityiskohtiin jumiutuva. Olen täynnä elämäniloa ja näen pieniä ihmeitä joka paikassa. Olen täynnä intohimoa elämistä kohtaan ja varsinkin sitä elämää, millaista olemisesta ja elämisestäni haluan. Elämässäni tapahtuneiden tilanteiden vuoksi, olen joutunut tukahduttamaan suuria kyyneleitä ja suuria tunteita. Paloa ja innostusta. Sitä mun eteenpäinvievää voimaa. Kokoajan musta alkaa kuitenkin enemmän tuntua siltä, että musta lähtee kerroksia. Se on siistii.

Olen täynnä intohimoa asioita kohtaan, joita rakastan. Ja olen välittävä ja rakastava heitä kohtaan, keitä elämässäni on.

Haluan löytää motivaation ja inspiraation. Luoda itselleni sellaista elämää, missä tärkeintä on mun terveys, hyvinvointi ja rakkaus.

Olen valmis kohtaamaan itseni. Sen, mitä vapautuu, kun pato aukeaa.

Todellisuudessa olen olemassa

Todellisuudessa olet olemassa. Katsot puita, kauniita lehtiä, kukkia ja muita. Kävelet pitkin hiekkarantaa, tuuli osuu kasvoihisi. Olet olemassa.

Yhteydessä tapahtui virhe.

Kunpa olisin olemassa niin, että tunnen olevani tässä todellisuudessa. Tässä maailmassa. Kuulen kuinka tuuli osuu lehtiin, joku lukee lehteä vieressä. Kuulen ja nään kaiken, mutta ihan kuin maailman ja minun välissä olisi kerros, joka ei läpäise minua ihoon asti.

Kerros maailman ja minun välissä. Ehkä olenkin leijumassa avaruuspölyssä, jokaisen ajatuksen välissä on hiljaista.

Ei, ei todellakaan. Kuulosti kuitenkin coolilta.

Olen hiljaa, mutta ajatukseni ovat äänekkäitä, kovia, intensiivisiä, eivätkä jätä minua rauhaan. Olisiko meditaatio mitään? Olisi ehkä. Haluaisin muuttaa elämääni ja saada mukaan rutiinit, mitkä auttaisivat mua sellaisen elämän toteuttamisessa, minkä oikeasti haluan. Ja minkä olen halunnut jo liiankin pitkään.

En ole virhe yhteydessä. Yhteydessä on virhe, jossa olen leijunut mukana. Miksi tämä tekee minut surulliseksi. En haluaisi leijua, vaan haluaisin olla konkreettisesti mukana maailmassa.

Ja aionkin. Liian tavallinen lopetus.

Jatketaas vielä.

Tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, koska ilmakehän tiheys alenee maapallon painovoimakentän heikentyessä Maasta loitonnuttaessa eikä ole olemassa selkeää rajaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan 100 kilometrin korkeudella sijaitsevasta Kármánin rajasta.

That sounds like how I feel.